”Pitkäaikainen unelmani on ollut koltansaamenkielisen elokuvan ja nimenomaan pitkän fiktioelokuvan tekeminen.” – Haastattelussa käsikirjoittaja ja ohjaaja Katja Gauriloff

Katja Gauriloff on käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, jonka elokuvia on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Hänen dokumenttielokuvansa Huuto tuuleen (2007) ja Säilöttyjä unelmia (2011) ovat palkittu Suomen valtion elokuvatuotannon laatutuella. Kuun metsän Kaisa voitti suomalaisen elokuvan Jussi-palkinnon parhaasta dokumenttielokuvasta vuonna 2016. 2017 Gauriloff sai Skábmagovat-palkinnon. Gauriloffin ensimmäinen fiktioelokuva Baby Jane ilmestyi 2019, ja hänen uusin pitkä fiktioelokuvansa Jeʹvida sai ensi-iltansa 2023.

Jeʹvida on maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva. Elokuva on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa kolme Jussi-palkintoa kategorioissa pukusuunnittelu, äänisuunnittelu ja musiikki. Haastattelimme Gauriloffia elokuvasta ja sen taustoista.

Lue haastattelu kolttasaameksi täältä.

Miksi halusit kertoa juuri Jeʹvidan tarinan?

Pitkäaikainen unelmani on ollut koltansaamenkielisen elokuvan ja nimenomaan pitkän fiktioelokuvan tekeminen. Suurin inspiraatio tälle elokuvalle on varmaan ollut oma äitini. Hän kertoi minulle paljon tarinoita omasta lapsuudestaan ja nuoruusajoistaan kun olin lapsi. Tämän lisäksi olen saanut inspiraatiota omista lapsuuden muistoista ja mielikuvituksesta. Muistan, että olisin esimerkiksi käynyt elokuvan päähenkilön tavoin keskusteluja edesmenneen ukkini kanssa.

Olen halunnut kertoa myös sodanjälkeisestä pakkosuomalaistamisesta sekä asuntolakouluista, joihin lähes kaikki saamelaiset lapset aikanaan vietiin ja jotka Suomessa lopetettiin vasta 80-luvulla. Saamelaislapsia pidettiin asuntolakouluissa hyvin pitkään, ja näissä kouluissa riisuttiin pois heidän omasta kulttuuristaan. Halusin tehdä elokuvan tästä kulttuurista luopumisesta.

Lisäksi siinä taustalla on omakin menneisyys. Ymmärsin nuorena, että minähän en puhukaan omaa äidinkieltäni. Äidilläni ja suvullani on oma kieli, jota en puhu. Tämä herätti jo hyvin nuorena ajattelemaan, miksi näin on käynyt. Minun on täytynyt hakea vastauksia elokuvien kautta. Ymmärsin, että tämä ei ole ainoastaan minun ja meidän perheen suru tai menetys, vaan tämä koskee koko minun sukupolveani.

Jeʹvida on maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva. Suurin osa näyttelijöistä on kolttasaamelaisia, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta näyttelemisestä. Millaista oli työskennellä heidän kanssaan?

Juuri oikeiden näyttelijöiden löytyminen tuntui suurimmalta onnistumisen esteeltä elokuvalle, jonka tekemisestä olin haaveillut yli 15 vuotta. Pelkäsin, että näyttelijöitä ei löydy. Meillä on niin pieni kieli, että sitä puhuvia ammattinäyttelijöitä ei tietenkään ole.

Oikeiden henkilöiden löydyttyä työskentely oli kuitenkin tosi ihanaa. Kaikki laittoivat itsensä täysin peliin ja heittäytyivät rooleihin. Roolit mukautuivat myös sitten heidän mukaansa. Kun pääroolissa on kahdeksanvuotias lapsi, piti hänelle myös antaa vapautta esittää roolia oman itsensä kautta. Jeʹvida muotoutui vähän erilaiseksi kuin mitä alun perin käsikirjoitin, sillä annoin näyttelijälle itselleen valtaa luoda oman näköisensä roolihenkilö. Mielestämme onnistuimme tässä hyvin.

Meillä oli aluksi harjoitusjakso kaikkien näyttelijöiden kanssa, minkä jälkeen harjoiteltiin omaa roolia. Kirjoitimme alun perin kaiken dialogin suomeksi, mutta kaikki käännettiin koltansaamen kielelle. Emme siis vain kääntäneet tekstiä, vaan myös kaikki ajatukset käännettiin koltansaamen kielelle. Meillä oli siinä vaiheessa tietenkin kielimestari ja kääntäjiä apuna. Kielimestari oli mukana myös harjoituksissa ja kuvauksissa, ja näyttelijöillä oli koko ajan hänen tukensa tämän aika vaikean kielen kanssa työskentelemiseen.

Miksi halusit kuvata Jeʹvidan mustavalkoisena?

Tätä on usein kysytty, ja siihen on myös monta syytä. Pääsyy on varmaan se, että pidän itse mustavalkoisesta elokuvasta ja tyylistä. Se on ihanan pelkistettyä ja minun estetiikkaani sopiva tapa. Toinen syy on aikaisempi elokuvani Kuun metsän Kaisa. Koen, että se on ikään kuin tämän elokuvan sisarelokuva. Kuun metsän Kaisa päätyy sodanjälkeiseen aikaan, josta tämä [Jeʹvida] alkaa. Halusin jatkaa samaa visuaalista linjaa myös tässä työssä.

Lisäksi olen lapsena nähnyt perhealbumeissa ja jopa kirjoissa paljon valokuvia sukulaisistani. Äidistäni on olemassa todella kaunis mustavalkoinen kuva, jossa hän on parikymppinen nuori nainen. Kuva on ollut minulle tietynlainen aarre hänestä. Jeʹvida-elokuvassa oleva kuva tytöstä on vähän kopioitu idea tästä äidin oikeasta kuvasta.

Myöhemmin ymmärsin, että nämä eivät ole tavallisia perhealbumikuvia, vaan tutkijoiden ja ulkopuolisten ottamia ja näin osa heidän katsettaan. Halusin jotenkin ottaa sen [katseen] itselleni käyttöön ja palauttaa omalle kansalleni takaisin. Englanniksi voisin käyttää termiä reclaim. Olen toivonut, että se katse, jonka kautta näyttelijät esiintyvät kameran edessä kolttasaamelaiselle ohjaajalle, on ollut turvallinen ja luottavainen. Se, että he onnistuivat niin hyvin näytellessään, on ehkä minulle se “reclaim”. Toivon saamelaisen katsojan tuntevan samaa turvallisuutta katsoessaan elokuvaa.

Luonnolla ja ympäristöllä on tärkeä rooli elokuvassa. Vaikuttivatko kuvauspaikat elokuvan tarinaan ja sen visuaaliseen tyyliin?

Toki. Minulle oli todella tärkeää päästä kuvaamaan oikeassa ympäristössä. Elokuva kuvattiin pääosin Sevettijärvellä, aidossa kolttasaamelaisen vanhan tilan pihapiirissä. Samoin asuntolakoulukohtaukset kuvattiin Sevettijärven asuntolassa, joka oli säilynyt niiltä ajoilta koskemattomana. Meillä oli kiire kuvata, koska kyseinen rakennus purettiin kuvausten jälkeen.

Mustavalkoisuudella olen halunnut estää luonnon romantisointia. Näemme niin paljon kaunista lappikuvastoa, jota syötetään tietyllä tavalla turismi edellä. Mustavalkoisuus poistaa romantisoinnin luonnon kuvaamisesta. Revontulia lukuun ottamatta mustavalkoinen värimaailma toimi hyvin.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Juuri tällä hetkellä kirjoitan uutta elokuvaa, minkä lisäksi minulla on tiedossa useita muitakin hankkeita. Olen tehnyt aikaisemmin myös dokumenttielokuvaa ja toivon, että minulta tulisi seuraavaksi dokumenttielokuva. Tämän lisäksi minulla on aiheita fiktio- ja lyhytelokuville. Suomessa ensi-iltaansa odottelee elokuva Parvet, joka on yhteisohjaus Hannaleena Haurun kanssa. Työskentelen tällä hetkellä apurahalla ja olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että voin keskittyä kirjoittamiseen.

Katja Gauriloff osallistui Tromssan elokuvafestivaaleille osana Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin NORD – Cultural Bridges -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea Pohjois-Norjan, Pohjois-Suomen ja Saamenmaan toimijoiden välisiä verkostoja ja toimintaa.

Lue myös instituutin taiteilijahaastattelu Suvi Westin kanssa.