Publisert 24.11.2017

Pauliina Fred

Pauliina Fred on suomalainen huilisti, joka soittaa kamari- ja barokkimusiikkia monissa eri yhtyeissä ja orkestereissa. Hän asuu tällä hetkellä Norjassa, mutta esiintyy ahkerasti ympäri maailmaa.

Kertoisitko lyhyesti itsestäsi ja työstäsi? Miten päädyit muuttamaan ja työskentelemään Norjaan?

Olen freelancer-huilisti ja erikoistunut historiallisiin huiluihin, eli soitan kaikenmoisia poikkihuiluja barokinajalta lähtien sekä erilaisia nokkahuiluja.

Olen naimisissa norjalaisen kanssa, ja päätimme muuttaa Norjaan vuonna 2004. Olemme asuneet vuorotellen Suomessa ja Norjassa: näin tulee olemaan luultavasti lopun elämäämme. Minulla on aina ollut enemmän töitä Suomessa kuin Norjassa, mutta muuttaessamme tänne loin kontakteja muihin muusikoihin, jonka seurauksena töitäkin alkoi löytyä.

Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?

Juuri nyt kirjoitan vastauksiani Kuopion junasta, keikkareissulta palatessani. Työni ovat levittäytyneet maailmalle: tällä viikolla keikkailen Suomessa, parin viikon päästä

Helsingin Barokkiorkesterin kanssa Japanissa ja Suomi 100 -konsertteja soitan itsenäisyyspäivän aikaan nokkahuiluyhtye Bravaden kanssa Tanskassa. Keväällä työllistyn Norjassakin ja soitan Barokkanerne-Norsk Barokkorkesterin riveissä moneen otteeseen.

Olet soittanut kamari- ja barokkimusiikkia monessa eri orkesterissa ja yhtyeessä urasi aikana. Mitä barokkimusiikille mielestäsi kuuluu tänä päivänä Norjassa? Entä kamarimusiikille?

Barokkimusiikilla menee tällä hetkellä lujaa niin Suomessa kuin Norjassakin! Norjan barokkimusiikkielämän nousukausi alkoi hiukan myöhemmin kuin Suomessa, jossa barokkimusiikki kuuluu jo etabloituneena osana kulttuurielämään. Viimeisimmät uutiset Norjan barokkielämästä ovat kahden suuren barokkiorkesterin yhdistyminen tänä syksynä: Barokkanerne ja Norsk Barokkorkester löivät hynttyyt yhteen ja yhdistivät nimensä väliviivalla. Viime vuonna sai myös alkunsa Oslo Early -festivaali, joka toi hienon lisän Oslon kulttuurielämään. Kamarimusiikkikin voi hyvin, vaan voisi vielä paremmin, jos kirkot tukisivat kulttuuria antamalla tyhjät salinsa ilmaiseksi konserttikäyttöön! Tämä seikka minua on ihmetyttänyt Norjan seurakuntien toiminnassa: upeat ja kulttuurihistoriallisestikin hienot rakennukset seisoa töröttävät suurimman osan aikaa tyhjillään, ja ihmiset käyvät vähemmän ja vähemmän kirkoissa! Musiikilla, musiikillisilla jumalanpalveluksilla, iltakonserteilla ja tempauksilla väki saataisiin käymään kirkoissa, muusikot työllistyisivät ja kulttuuri kukoistaisi. Tämä toteutuisi, jos kirkot eivät pyytäisi korkeita maksuja parin tunnin kirkkosalin vuokrasta.

Pauliina Fred. Kuva: Ville Paul Paasimaa.

Mikä on parasta ja mikä taas haasteellisinta työssäsi?

Parasta on vapaus ja haasteellisinta perheen ja keikkamatkojen yhdistäminen sekä raha.

Vapautta on ideoida ja kehittää uusia projekteja ja konserttiohjelmia sekä toteuttaa niitä inspiroivien ihmisten kanssa. Vapautta on myös valita lomansa (ilman palkkaa) silloin kuin haluaa, jos siihen on varaa. Parasta on myös ulkomaankiertueet, joissa pääsee tutustumaan maihin ja paikkoihin, joihin muuten ei tulisi matkustettua.

Haaste on perheen yhdistäminen kiertue-elämään. Mieheni on vastuussa perheestä 100%, kun olen poissa, mikä on tietenkin rankkaa hänelle. Pienenä lapset reissasivat usein mukanani, mutta koulun alkaessa asia mutkistui. Säännöllistä kuukausituloa ei usein myöskään ole, joka aiheuttaa ajoittain päänvaivaa. Mutta kuten totesin jo 16 vuotta sitten freelanceriksi ryhtyessäni: asiat lutviutuvat aina jotenkin. Ja tämä on pätenyt!

Mikä on kiinnostavinta norjalaisessa kulttuurissa juuri nyt?

Olen ihastunut Oslon Kulturhuset-konseptiin: monimuotoinen baari ja ravintola, jossa järjestetään esitelmiä, paneelikeskusteluja, runojen lukua, kirjojen lanseeraamista, konsertteja yms.! Loistava paikka, jollainen Helsingistä puuttuu kokonaan!

Norjalainen jazzkenttä on myös tunnettu ja vahva Euroopassa. Oslossa on paljon kiinnostavia gallerioita ja taidenäyttelyjä, joissa tykkään käydä. Oslon oopperatalon rakentaminen oli loistava veto: yleisömäärät ovat moninkertaistuneet ja arkkitehtuurisesti hieno rakennus vetää turisteja puoleensa.