Publisert 5.03.2015

Lumena leivinjauhetta ja hiekkana maissijauhoa

Oslon arkkitehtuuri- ja designkeskuksessa, tuttavallisemmin DogA:ssa, järjestetään seuraava Pecha Kucha-ilta 19. maaliskuuta. Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti on kutsunut Pecha Kucha-iltaan Avanauttina tunnetun Vesa Lehtimäen. Valokuvaajana toimiva Lehtimäki on niittänyt mainetta ulkomaita myöten Star Wars-legojen kuvaajana ja saapuu Osloon kertomaan työstään.

Legomenn og snølykta

Avanaut/Vesa Lehtimäki, Call of the Wild, 2011

Aloitit legojen kuvaamisen joitakin vuosia sitten. Mikä sai sinut kuvaamaan lapsesi legoja?

– Alun perin minulla oli ajatus kuvata lapsen leluja ylipäätään, dokumentoida ne ennen kuin ne katoavat hajoavat tai ne annetaan pois. Suunnittelin tekeväni jonkinlaisen kirjan poikamme lapsuusmuistoista lelujen kautta.

Star Wars -ukkeleiden kohdalla lähdin kokeilemaan jotain muuta kuin pelkkää dokumentaatiota. Legoja en ajatellut ensin kuvata lainkaan, mutta huomasin niiden mittakaavan olevan mainio ja toimivan hyvin kameran kanssa. Innostuin asiasta ja lähdin tutkimaan sitä, miten saisin toteutettua lumisateen pieneen mittakaavaan. Eri materiaaleja kokeilemalla löysin hyvän ratkaisun. Kuvasin pitkän aikaa ainoastaan lapsen legoja, mutta päädyin lopulta ostamaan joitain malleja kuvaamista varten.

Kuinka monta työtuntia sinulla menee yhden kuvan työstämiseen?

– Se vaihtelee paljon. Joskus menee tunti, joskus päivä tai kaksikin. Pisimmillään lopulliseen kuvaan, sellaiseen mihin olen ollut tyytyväinen, on mennyt pari, kolme vuotta. Joskus saatan palata alkuperäisiin tiedostoihin vielä vuosia myöhemmin ja kuvata kuvat uudestaan, kunnes olen varma etten pysty parempaan.

Kuvasi ovat visuaaliselta ilmeeltään huikaisevia. Miten rakennat kuvattavan ympäristön legoille?

– Tavoitteena oli aluksi käyttää vain kodistamme löytyviä aineksia kuvien tekoon. Olen kuitenkin luistanut tästä ja aikaa myöten ostanut joitakin tarvikkeita kuvien ympäristöjen lavastamiseen. Rakentaminen on silti varsin yksinkertaista. Taivaana on usein seinään teipattu sininen paperi, lumena leivinjauhetta, hiekkana maissijauhoa.

Etsiessäni lumipyryjen tekotapoja keksin muuttaa ympäröivän ilman koostumusta lisäämällä siihen kuvaustilanteessa pölyhiukkasia tai erilaisia savuja ja sumuja. Näin sain rakennettua kuviini väärennetyn ilmaperspektiivin, jolloin katsojan silmää on helpompi huijata.

Mikä mielestäsi legoissa vetoaa aikuiseen yleisöön?

– Tämä on mysteeri, johon en osaa vastata. Lego taipuu ällistyttävän monimuotoiseen tekemiseen ja parhaimmillaan itse tehdyt rakennelmat ovat uskomattoman hienoja. Kuvaajana suhtaudun legopalikoihin ehkä enemmän muotona kuin leluna tai leikin välineenä. Se ehkäpä välittyy myös aikuiseen katsojaan.

lego-mann rir

Avanaut/Vesa Lehtimäki, Breaking in the Tauntaun, 2014

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Norja?

– Finse, ehdottomasti. Paikkakunnalla kuvattiin vuonna 1979 Imperiumin vastaisku -elokuvan ulkokohtauksia, norjalainen vuoristo palveli elokuvan Hoth-planeetan kuvauspaikkana. Tämä on myös yksi keskeisimmistä kuvausympäristöistä legokuvissani.

– Vuonot. Upeaa maastoa, meiltä Suomessa jääkausi vei kaikki vuoret.

-Harry Hole. Mainio kirjallisuushahmo.

Teksti: Outi Ropanen/FINNO