Publisert 29.05.2019
Finno järjesti 9.5.2019 miniseminaarin ja kaksi työpajaa yhteistyössä Suomen suurlähetystön ja OsloMet-korkeakoulun kanssa. Tapahtumassa käsiteltiin ohjelmoinnin opettamista alakouluissa ja puhujaksi saatiin muun muassa mahtava Linda Liukas, joka on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjoja tietokoneiden maailmasta.
Suomessa ohjelmointi on otettu osaksi alakoulujen opetussuunnitelmaa vuonna 2016 ja nyt Norjassa aiotaan tehdä samoin vuonna 2020. Ohjelmointi kuulostaa monien mielestä aiheena lähtökohtaisesti haastavalta ja kaukaiselta, vaikka todellisuudessa ohjelmoinnin aikaansaannokset ovat erottamaton osa arkeamme.
Linda Liukas on lastenkirjailija ja ohjelmoija, joka on kiertänyt maailmaa puhumassa algoritmisen ajattelun opettamisesta lapsille. Hänen Hello Ruby -kirjansa ovat niin lapsille kuin aikuisillekin loistava työväline ohjelmoinnin, tietokoneiden ja internetin maailman käsittelyyn. Kirjoissa seikkaileva Ruby-tyttö ratkaisee erilaisia ongelmia ystäviensä kanssa ja opettaa samalla lukijalle algoritmista ajattelua. Kun Rubyn on esimerkiksi aika siivota huoneensa leluista, hän jättää kuitenkin piirustusvälineet lattialle, koska eiväthän ne ole leluja.
Linda painotti puheessaan, kuinka tärkeää teknologian toimintaperiaatteiden ymmärtäminen nykymaailmassa on. Lähes kaikki toimii algoritmeilla ja jos emme ymmärrä niitä, emme ymmärrä kunnolla myöskään ympäröivää maailmaa. Hänen esityksensä oli täynnä oivaltavia esimerkkejä siitä, kuinka algoritmit ovat oikeastaan vain liuta pikkutarkkoja ohjeita tietyn tehtävän suorittamiseksi. Aivan kuten muffinssiresepti. Lindan Hello Ruby -kirjoista löytyy useita erilaisia harjoituksia ja esimerkkejä, joista myös aikuiset löytävät paljon uutta ja helposti omaksuttavaa tietoa ohjelmoinnista.
Toinen Suomesta kutsuttu puhuja oli Jens Lindholm, joka on opettanut ohjelmointia lapsille jo useiden vuosien ajan. Jens toimii koordinaattorina ja kouluttajana suomalaisessa Innokas-verkostossa, joka koostuu koulujen kehittämiseen tähtäävistä opettajista, tutkijoista ja opiskelijoista. Puheessaan Jens jakoi omia käytännön kokemuksiaan ohjelmoinnin opettamisesta alakoulussa.
Lisäksi seminaarissa kuultiin OsloMetissä opettavan Håkon Swensenin puhe Norjan opetussuunnitelman näkökulmasta.
Yksittäisten puheenvuorojen lopuksi Torgeir Waterhouse, joka on muun muassa ollut perustamassa Lær Kidsa Koding -liikettä, veti kaikkien puhujien kesken paneelikeskustelun. Paneelissa puhujat pääsivät vaihtamaan ajatuksiaan aiheesta ja yleisö sai esittää heille kysymyksiä.
Miniseminaarin jälkeen järjestettiin kaksi työpajaa, joissa osallistujat pääsivät kokeilemaan konkreettisia lapsille sopivia ohjelmointiharjoituksia.
Kari Hovda on Hello Rubyn norjankielisen version vastaava toimittaja ja hänellä on vuosien kokemus ohjelmoinnista. Hänen työpajassaan tutustuttiin pareittain Hello Ruby -kirjojen harjoituksiin, jotka parit esittelivät muulle ryhmälle työpajan lopuksi.
Toisessa työpajassa Jens Lindholm opasti, kuinka ohjelmoinnissa tarvittavaa pikkutarkkaa ohjeiden antoa voidaan harjoitella kouluympäristössä. Tässä apuna toimivat muun muassa Bee-Botit (tai Blue-Botit), jotka ovat helposti ohjelmoitavia pieniä robotteja.
Kaiken kaikkiaan tapahtumasta saamamme palaute oli erittäin positiivista. Myös kaikki tapahtuman parissa työskennelleet tahot olivat tyytyväisiä päivän antiin. Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille!
Jos kiinnostuit aiheesta ja haluat tutustua lisää puhujiin, ohjelmointiin tai algoritmiseen ajatteluun, tässä vielä muutamia aiheeseen liittyviä linkkejä:
Linda Liukkaan kotisivuilta löytyy esimerkiksi videotallenteita hänen inspiroivista puheenvuoroistaan. Lindan Hello Ruby -kirjoja on ilmestynyt neljä kappaletta ja niin kirjoista kuin kirjojen kotisivuiltakin löytyy erilaisia harjoituksia ohjelmointiin ja tietokoneisiin liittyen. Jens Lindholmin edustama Innokas-verkosto tarjoaa kotisivuillaan hyviä ohjelmoinnin harjoitusmateriaaleja.