SUOMALAIS-NORJALAINEN KULTTUURI-INSTITUUTTI 
- yksi Suomen ulkomailla toimivista 16 kulttuuri- ja tiedeinstituutista etsii JOHTAJAA Osloon.

Nelivuotinen toimikausi alkaa 1.12.2018 tai sopimuksen mukaan, ja sitä on mahdollisuus jatkaa.

Johtajan tehtäviin kuuluu johtaa, suunnitella ja kehittää instituutin toimintaa. Toiminnan päämääränä on vahvistaa olemassa olevia kontakteja ja rakentaa uusia verkostoja kulttuurialan toimijoiden välille molemmissa maissa. Johtajan vastuulla on hallituksen laatiman strategian toteuttaminen.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa korkeampaa yliopisto- tai korkeakoulututkintoa ja hyvää suomen sekä jonkin skandinaavisen kielen taitoa. Suomen kulttuurielämän laaja-alainen tuntemus ja kokemus taloudellisista ja hallinnollisista tehtävistä ovat tärkeitä. Norjan kulttuurielämän tuntemus nähdään eduksi. Kulttuuri-instituutin toimialue käsittää koko Norjan ja instituutti tekee tiivistä yhteistyötä norjalaisten ja suomalaisten kulttuurialan toimijoiden kanssa. Instituutti tuottaa ohjelmansa aina yhteistyössä norjalaisen ja/tai suomalaisen toimijan kanssa. 

Johtajalla on vastuu henkilökunnasta, taloudesta ja rahoituksesta, joka koostuu pääosin hanke- ja toimintatuista. Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti toimii myös Norjalais-suomalaisen kulttuurirahaston ja Norjan Sibelius-seuran sihteeristönä.

Hakemukset ja ansioluettelot pyydetään toimittamaan 17. elokuuta mennessä joko ruotsiksi tai norjaksi Suomalais-norjalaiseen kulttuuri-instituuttiin: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Lisätietoja: www.finno.no, www.instituutit.fi ja johtaja Åsa Juslin +47 910 05 019

 

FINSK-NORSK KULTURINSTITUTT
- ett av Finlands 16 kultur- og vitenskapsinstitutter i utlandet søker DIREKTØR med sete i Oslo.

Tilsetting ønskes 1.12.2018 eller etter avtale og gjelder i fire år, med mulighet til forlengelse.

Direktørens oppgave er å lede, planlegge og utvikle instituttets virksomhet. Målsettingen for virksomheten er å styrke eksisterende og bygge nye nettverk mellom aktører innenfor kulturfeltet i begge land. Det er utarbeidet en strategi som direktøren har ansvar for å iverksette.

Stillingen forutsetter en relevant høyere utdanning fra universitet eller høgskole og gode språkkunnskaper i finsk og et skandinavisk språk. Godt kjennskap til kulturlivet i Finland og god økonomisk og administrativ erfaring, spesielt innenfor prosjektledelse og -finansiering er av sentral betydning. Kjennskap til norsk kulturliv ses som fordel. Instituttet har virksomhet over hele Norge og samarbeider nært med andre relevante kulturinstitusjoner og -organisasjoner. Virksomheten gjennomføres alltid i nært samarbeid med finske og/eller norske samarbeidspartnere. 

Direktøren har ansvar for personalet, økonomi og finansiering, som primært består av prosjekt- og virksomhetsbidrag. Finsk-norsk kulturinstitutt fungerer også som sekretariat for Norsk-finsk kulturfond og Sibelius-selskapet i Norge. 

Søknad og CV på et skandinavisk språk sendes til Finsk-norsk kulturinstitutt: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. innen 17. august. 

Nærmere informasjon: www.finno.nowww.instituutit.fi, direktør Åsa Juslin +47 910 05 019 eller styreleder Karl Einar Ellingsen +47 911 32 226