Heini Laankoski on Oslossa asuva, Suomessa ja Saksassa kouluttautunut sellisti. Hän on soittanut orkestereissa sekä Suomessa että Norjassa.

Kertoisitko lyhyesti itsestäsi ja työstäsi. Miten päädyit Norjaan asumaan ja työskentelemään?

Olen 32-vuotias sellisti ja asunut Oslossa ja työskennellyt Norjan kansallisoopperan orkesterissa vuodesta 2011 asti. Opiskelin sellonsoittoa Helsingissä Sibelius-akatemiassa sekä vaihto-opiskelijana Bremenissä. Valmistuin musiikin maisteriksi akatemialta 2011. Opettajinani ovat olleet Csaba Szilvay Itä-Helsingin musiikkiopistossa, Marko Ylönen, Heikki Rautasalo ja Timo Hanhinen akatemialla sekä Alexander Baillie Bremenissä. Osloon päädyin perinteisesti miehen perässä, suomalainen poikaystäväni oli saanut paikan oopperaorkesterista, jota oli alettu laajentaa uuteen oopperataloon siirtymisen yhteydessä. Oslo tuntui mielestäni houkuttelevalta paikalta asua, joten aloin hakea muusikon töitä kaupungista. Onnekseni sain vakituisen paikan oopperan orkesterista.

Heini Laankoski (oikealla). Kuva: Pirita Paananen.

Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?

Olen koko tämän kauden 2016-2017 äitiyslomalla, ja palaan töihin taas elokuussa. On tehnyt hyvää 25 vuoden soittorupeaman jälkeen pitää pientä paussia soittamisesta ja koko siihen liittyvästä elämäntyylistä, sekä keskittyä uuteen tärkeään tehtävään eli hoitamaan pientä poikaamme. Yhtälailla on kutkuttavaa päästä taas musisoimaan levännein korvin tauon jälkeen.

Olet soittanut orkestereissa sekä Suomessa että Norjassa, mikä on mielestäsi tyypillistä norjalaiselle soittokulttuurille?

Musiikki on kansainvälinen kieli, enkä näe mitään suuria eroja suomalaisen ja norjalaisen soittokulttuurin välillä. Orkesterit ovat nykyään kovin kansainvälisiä, esimerkiksi meidän sellosektiossamme puolet ovat norjalaisia, ja koko orkesterissa vakisoittajia on lähemmäs 20 eri maasta ympäri maailmaa. Tämä rikastuttaa työpaikan ilmapiiriä ja antaa mahdollisuuden oppia uusista kulttuureista ja traditioista. Kun vertaa norjalaista työkulttuuria suomalaiseen, tulee mieleen yksi asia: työhyvinvoinnin suuri merkitys, niin hyvässä kuin pahassa. Kaikilla täytyy olla mukavaa. Töitä ei tehdä hampaat irvessä, vaikka se joskus saattaisikin johtaa hiotumpaan lopputulokseen.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on ehdottomasti itse musiikin tekeminen, suuren kokonaisuuden osana oleminen. On myös hyvä, että tässä ammatissa ei ikinä ole valmis, vaan kehitettävää löytyy tarpeeksi yhden elämän ajaksi. Orkesteri instrumenttina on hieno ja rikas, ja parhaimmillaan laulun, tanssin, tarinan ja koko visuaalisen maailman yhdistäminen musiikkiin tuottaa ainutkertaisia elämyksiä. Harvoin käy niin, että kaikki tämän taidemuodon osa-alueet osuvat kohdilleen juuri niinkuin pitäisi, mutta silloin kun niin käy, elämys on ikimuistoinen. Mieleenpainuvimpia esityksiä talossa ovat näiden kuuden vuoden aikana olleet Stravinskyn Tulilintu, Puccinin La Boheme, Verdin Aida sekä Richard Straussin Salome.

Minkälaisia haasteita työssäsi on?

Haastavinta työssä on sen kokonaisvaltaisuus, se on todellakin elämäntapa. Illat ja viikonloput kuluvat usein töissä, ja me viihdytämme silloin kun suuri osa muusta kansasta on vapaalla. Se tuo vaikeutensa muun sosiaalisen elämän, harrastusten- ja nyt uusimpana perhe-elämän yhteensovittamiseen. Toinen haaste on fyysinen rasitus, erityisesti korvat joutuvat todella koville tiiviiksi rakennetussa orkesterimontussa, ja melkein jokainen muusikko kärsiikin jonkinlaisesta tinnituksesta tai kuulonalenemasta.  

Mikä on mielestäsi parasta norjalaisessa kulttuurissa?

Norjalaisessa kulttuurissa on paljon hyvää, täällä ollaan mielestäni hyvin inhimillisiä toisia kohtaan, kunnioitetaan jokaista omana itsenään eikä yritetä latistaa tai alistaa. Tietynlainen elämisen rentous ja kepeys, sekä vapaa-ajan, luonnon ja läheisten merkitys korostuu tervehdyttävällä tavalla.